Esittely palveluistani
EnsiMieli Oy tarjoaa laadukkaita mielenterveys- ja päihdepalveluita etävastaanottojen kautta. Oletpa missä tahansa, palveluni ovat Sinua varten!
Lisäksi järjestän SPR:n ensiapukursseja. Kursseilleni on mahdollista osallistua etänä, vaikka kotoa käsin. Tai jos yritys toivoo lähiopetuksella toteutettavaa kurssia, se onnistuu myös Kymenlaaksossa ja sen lähialueilla.
Kaikki palveluni ovat yksilöllisiä ja asiakkaan tarpeita kunnioittavia.
Ensiapukurssit
Tarjoan Suomen Punaisen Ristin sisältöjen mukaisia ensiapukoulutuksia, jotka voidaan tarpeen mukaan räätälöidä suoraan Teidän yrityksellenne sopivaksi. Pitkän työterveyshuollon kokemukseni ansioista tunnen monenlaisten työpaikkojen erityispiirteitä. Tämän vuoksi pystyn tarjoamaan yrityksille koulutuksia, jotka täyttävät lakisääteiset vaatimukset ja antavat valmiuksia toimia hätätilanteissa. Koulutukseni parantavat työntekijöiden turvallisuutta työssä ja vapaa-ajalla.
Järjestän myös kaikille avoimia ensiapukoulutuksia, joihin on mahdollista ilmoittautua kotisivujeni kautta. Nämä ovat hyviä vaihtoehtoja esimerkiksi silloin, kun kyseessä on yritys, josta koulutukseen osallistuu vain pari henkilöä. Myös itse maksaen on mahdollista osallistua näille kursseille.
Miksi valita minut?
Älkää epäilkö olla yhteydessä, jos jokin askarruttaa mieltänne! Vastaan kysymyksiinne oikein mielelläni!
Katso kurssit alta
Useimmat kurssit ovat saatavilla lähi- tai verkkokoulutuksena, sekä webinaarina ja yhdistelmäkoulutuksina. Lue lisää eri toteutusmuodoista SPR:n ensiapukoulutuksen sivuilta ja valitse itsellesi sopivin!
SPR Hätäensiapukurssi 4 t® sopii tärkeimpien henkeä pelastavien hätäensiavun tietojen ja taitojen oppimiseen. Kurssilla opitaan mm. painelu-puhalluselvytys, defibrillaattorin käyttö ja suuren verenvuodon tyrehdyttäminen. Koulutuksella voi myös jatkaa yhden kerran SPR Ensiapukurssi EA 1® tai SPR Ensiapukurssi EA 2® pätevyyden voimassaoloaikaa kolmeksi vuodeksi eteenpäin.
Webinaarikoulutus on vuorovaikutteinen tietokoneen tai mobiililaitteen kautta suoritettava etäkoulutus.
Osallistut webinaariin Teams-alustalla ja olet vuorovaikutuksessa kouluttajan ja muiden osallistujien kanssa oman laitteesi video- ja ääniyhteyden avulla. Voit myös lähettää kysymyksiä ja kommentteja kurssin aikana Teamsin chatin kautta.
Webinaarikoulutuksessa harjoitukset tehdään kotoa löytyvillä tarvikkeilla. Varmista, että kotoasi löytyy välineet ensiapuun. Varaa ulottuvillesi ennen koulutusta ensiapulaukku, jos sellainen löytyy kotoasi tai esimerkiksi autosta, sekä jämäkkä tyyny, jolla voit harjoitella elvytystä.
Webinaari on erinomainen etäajan vaihtoehto ja mahdollistaa osallistumisen ensiapukoulutukseen mistä päin Suomea tahansa.
Webinaarikoulutus sopii hyvin myös esimerkiksi harrasteryhmille, joiden jäsenet asuvat eri kaupungeissa, tai työyhteisöille, joilla on useita toimipisteitä.
Webinaarina saatavat ensiapukurssit:
SPR Ensiapukurssi EA 1®
SPR Ensiapukurssi EA 2®
SPR Hätäensiapukurssi 8 t®
SPR Hätäensiapukurssi 4 t®
Kurssilla harjoitellaan hätäensiavun aiheita verkkototeutuksena. Tavoitteena on lisätä auttamisrohkeutta henkeä uhkaavissa tilanteissa. SPR Hätäensiapukurssi 4 t® -todistus on voimassa 3 vuotta ja sillä voi jatkaa yhden kerran SPR Ensiapukurssi EA 1® tai SPR Ensiapukurssi EA 2® voimassaoloaikaa kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Kurssi soveltuu kaikille.
SPR Hätäensiapukurssi 8 t® antaa sinulle tärkeimmät hätäensiavun tiedot ja taidot. Kurssilla opit mm. painelu-puhalluselvytyksen, defibrillaattorin käytön ja tavallisimpien sairauskohtausten ensiavun.
Koulutuksella voi myös jatkaa yhden kerran SPR Ensiapukurssi EA 1® tai SPR Ensiapukurssi EA 2® pätevyyden voimassaoloaikaa kolmeksi vuodeksi eteenpäin.
Webinaarikoulutus on vuorovaikutteinen tietokoneen tai mobiililaitteen kautta suoritettava etäkoulutus.
Osallistut webinaariin Teams-alustalla ja olet vuorovaikutuksessa kouluttajan ja muiden osallistujien kanssa oman laitteesi video- ja ääniyhteyden avulla. Voit myös lähettää kysymyksiä ja kommentteja kurssin aikana Teamsin chatin kautta.
Webinaarikoulutuksessa harjoitukset tehdään kotoa löytyvillä tarvikkeilla. Varmista, että kotoasi löytyy välineet ensiapuun. Varaa ulottuvillesi ennen koulutusta ensiapulaukku, jos sellainen löytyy kotoasi tai esimerkiksi autosta, sekä jämäkkä tyyny, jolla voit harjoitella elvytystä.
Webinaari on erinomainen etäajan vaihtoehto ja mahdollistaa osallistumisen ensiapukoulutukseen mistä päin Suomea tahansa.
Webinaarikoulutus sopii hyvin myös esimerkiksi harrasteryhmille, joiden jäsenet asuvat eri kaupungeissa, tai työyhteisöille, joilla on useita toimipisteitä.
Webinaarina saatavat ensiapukurssit:
SPR Ensiapukurssi EA 1®
SPR Ensiapukurssi EA 2®
SPR Hätäensiapukurssi 8 t®
SPR Hätäensiapukurssi 4 t®
SPR Hätäensiapukurssi 8 t® verkkokoulutuksessa opit tärkeimmät henkeä pelastavat hätäensiavun tiedot ja taidot itsenäisesti ja omaan tahtiin. Voit suorittaa kurssin, kun sinulle sopii. Kurssi sisältää aktivoivia harjoituksia ja tehtäviä. Kurssilla opit mm. painelu puhalluselvytyksen, defibrillaattorin käytön ja tavallisimpien sairauskohtausten ensiavun.
SPR Hätäensiapukurssi 8 t® verkkokoulutus sisältää myös sähköalan ensiapukoulutuksen aiheet sähkötyöturvallisuusstandardin SFS6002 mukaisesti.
Kurssi toteutetaan kaksivaiheisena. Ensiavun aiheiden teoria käydään läpi verkossa itsenäisesti opiskellen ja käytännön harjoitukset lähikoulutuksessa. Hyväksytyn verkkokoulutusosuuden jälkeen saa oikeuden osallistua lähikoulutukseen. Hyväksytty ensiapukoulutuspätevyys edellyttää sekä verkko-, että lähikoulutuksen suorittamista 6 kuukauden kuluessa. Tavoitteena on lisätä auttamisrohkeutta hätäensiapua vaativissa tilanteissa sekä arjen pienemmissä tapaturmissa.
SPR Hätäensiapukurssi 8 t® -todistus on voimassa 3 vuotta. Kurssisuorituksella voi jatkaa yhden kerran SPR Ensiapukurssi EA 1® tai SPR Ensiapukurssi EA 2® voimassaoloaikaa 3 vuotta. Sisältää myös sähköalan ensiapukoulutuksen aiheet sähkötyöturvallisuusstandardin SFS6002:25 mukaisesti.
SPR Ensiapukurssi EA 1® on Suomen suosituin ja tunnetuin ensiapukurssi, josta saat kattavat tiedot ja taidot erilaisissa ensiaputilanteissa toimimiseen. Kurssi sisältää monipuolisesti ensiavun aiheita ja harjoituksia. Kurssilla harjoitellaan mm. elvytystä, defibrillaattorin käyttöä sekä sairauskohtausten, haavojen ja muiden vammojen ensiapua.
Tule kurssille ja opit auttamaan!
Webinaarikoulutus on vuorovaikutteinen tietokoneen tai mobiililaitteen kautta suoritettava etäkoulutus.
Osallistut webinaariin Teams-alustalla ja olet vuorovaikutuksessa kouluttajan ja muiden osallistujien kanssa oman laitteesi video- ja ääniyhteyden avulla. Voit myös lähettää kysymyksiä ja kommentteja kurssin aikana Teamsin chatin kautta.
Webinaarikoulutuksessa harjoitukset tehdään kotoa löytyvillä tarvikkeilla. Varmista, että kotoasi löytyy välineet ensiapuun. Varaa ulottuvillesi ennen koulutusta ensiapulaukku, jos sellainen löytyy kotoasi tai esimerkiksi autosta, sekä jämäkkä tyyny, jolla voit harjoitella elvytystä.
Webinaari on erinomainen etäajan vaihtoehto ja mahdollistaa osallistumisen ensiapukoulutukseen mistä päin Suomea tahansa.
Webinaarikoulutus sopii hyvin myös esimerkiksi harrasteryhmille, joiden jäsenet asuvat eri kaupungeissa, tai työyhteisöille, joilla on useita toimipisteitä.
Webinaarina saatavat ensiapukurssit:
SPR Ensiapukurssi EA 1®
SPR Ensiapukurssi EA 2®
SPR Hätäensiapukurssi 8 t®
SPR Hätäensiapukurssi 4 t®
Kurssi toteutetaan kaksivaiheisena. Ensiavun aiheiden teoria käydään läpi verkossa itsenäisesti opiskellen ja käytännön harjoitukset lähikoulutuksessa. Hyväksytyn verkkokoulutusosuuden jälkeen saa oikeuden osallistua lähikoulutukseen. Hyväksytty ensiapukoulutuspätevyys edellyttää sekä verkko-, että lähikoulutuksen suorittamista 6 kuukauden kuluessa. Tavoitteena on lisätä auttamisrohkeutta hätäensiapua vaativissa tilanteissa sekä arjen pienemmissä tapaturmissa. SPR Ensiapukurssi EA 1®
-todistus on voimassa 3 vuotta. Sisältää myös sähköalan ensiapukoulutuksen aiheet sähkötyöturvallisuusstandardin SFS6002:25 mukaisesti.
SPR Ensiapukurssi EA 2® -koulutukseen osallistuminen edellyttää voimassa olevaa SPR Ensiapukurssi EA 1® -todistusta.
Kurssilla kerrataan SPR Ensiapukurssi EA 1® kurssilla aiemmin opittua sekä käsitellään laajemmin ensiavun aiheita vaativissa olosuhteissa toimimiseen. Kurssilla syvennetään ensiavun tiedollista ja taidollista osaamista.
Kurssin suoritettuasi hallitset ensiavun antamisen kurssin sisällön mukaisissa aiheissa ja saa varmuutta toimia vaativissa ensiaputilanteissa.
Koulutus on sertifioitu ja saat SPR Ensiapukurssi EA 2® -mobiilitodistuksen.
Kenelle kurssi soveltuu
Kurssi sopii sinulle, kun sinulla on SPR Ensiapukurssi EA 1® -pätevyys ja haluat syventää jo opittuja ensiaputaitoja tai oppia lisää ensiaputaitoja vaativissa olosuhteissa toimimiseen. Koulutus sopii sinulle varsinkin, jos työskentelet erityisen tapaturmariskin ympäristössä.
Osallistumisohjeet
Kurssille osallistuminen edellyttää siis voimassa olevaa SPR Ensiapukurssi EA 1® -todistusta. Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen ja lisätiedot antamaasi sähköpostiosoitteeseen.
Webinaari toteutetaan Teamsilla, johon voi osallistua kännykällä tai tietokoneelta Chrome- tai Edge-selaimella. Käytettävässä laitteessa tulee olla mikrofoni ja kamera, sekä riittävästi toimiva nettiyhteys. Koulutus sisältää käytännön harjoitteita ja ohjausta videoyhteydellä.
Saat osallistumislinkin ja tarkemmat ohjeet sähköpostiisi 1-2 päivää ennen webinaarin alkua.
Suoritettuasi koulutuksen saat SPR Ensiapukurssi EA 2® -mobiilitodistuksen, joka on voimassa kolme vuotta. Todistuskortin saa lisämaksusta. Ohjeet todistuskortin tilaamiseen löytyvät oheisen linkin takaa:
https://ensiaputodistus.fi/spr-ensiaputodistus/todistuskortti-ja-mobiilitodistus
Webinaarina saatavat ensiapukurssit:
SPR Ensiapukurssi EA 1®
SPR Ensiapukurssi EA 2®
SPR Hätäensiapukurssi 8 t®
SPR Hätäensiapukurssi 4 t®
Mielenterveys- ja päihdehoitopalvelut
EnsiMieli Oy tarjoaa kattavia ja yksilöllisiä mielenterveys- ja päihdepalveluja. Tavoitteenani on tukea ja auttaa henkilöitä, jotka painivat mielenterveyden- tai päihdeongelmiensa kanssa. Haluan tukea heitä matkallaan kohti parempaa mielen hyvinvointia ja riippuvuuksista vapautumista.
Tarjoan henkilökohtaista tukea ja ammattimaista apua asiakkaan tarpeista lähtien. Etävastaanottoni on suunniteltu tarjoamaan laadukasta palvelua, joihin voi osallistua mistä tahansa.
Älä jää yksin. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä!